Kolme loukkaantui vakavasti nokkakolarissa Oulussa

Kolme ihmistä on loukkaantunut vakavasti kahden auton nokkakolarissa Oulussa. Onnettomuus tapahtui Nelostiellä eli Pohjantiellä Ouluntullin ja Kaakkurin välillä noin kahdelta iltapäivällä.   

Pelastuslaitoksen mukaan kaikki kolme loukkaantunutta on viety Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Kaikki loukkaantuneet ovat aikuisia.  

Onnettomuuspaikalla on käytössä vain yksi ajokaista pohjoisen suuntaan.  

Poliisi selvittää nokkakolarin syytä. Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuuspaikalla on vain kaksi samaan suuntaan eli pohjoiseen kulkevaa kaistaa.    

Onnettomuuden aikaan sää oli tihkusateinen, mutta ei erityisen liukas. Tien pientareella on pelastuslaitoksen mukaan jonkin verran jäistä sohjoa.   

Lue myös:

    Uusimmat