Kolme kuolonkolaria viime yönä

Viime yönä on sattunut kolme kuolonkolaria.

Henkilöauton kuljettaja kuoli ulosajossa Ristiinassa Etelä-Savossa lauantain vastaisen yönä. Hän oli autossa yksin.

Poliisin mukaan ristiinalaisen vuonna 1984 syntyneen miehen ohjaama auto suistui Parkkilantieltä vastaantulevan liikenteen kaistan yli ja iskeytyi kallioon. Törmäys heitti auton takaisin tien yli oikealle pientareelle.

Keski-ikäinen nainen kuoli puolestaan kolarissa Urjalassa Pirkanmaalla aamuyöllä. Henkilöautoa ajanut nainen törmäsi vastaan tulleeseen rekka-autoon. Naisen kyydissä ei ollut matkustajia.

Törmäys tapahtui valtatie 9:llä hieman ennen aamuneljää. Rekka oli menossa Turun suuntaan ja henkilöauto Tampereelle päin. Henkilöauto ajautui vastaantulijan kaistalle ja törmäsi rekan keulaan.

Vainaja oli kotoisin Forssasta ja iältään 47-vuotias. Rekan kuljettaja selvisi törmäyksestä vammoitta.

Poliisin mukaan epäselvää on vielä se, miksi nainen päätyi autollaan väärälle kaistalle.

14-vuotias poika kuoli jäätyään Artjärven rajan tuntumassa rekan alle. Perävaunullinen rekka oli lähtenyt ohittamaan kolmea mopoilijaa Artjärventiellä.

Yksi mopoilija törmäsi yhdistelmän vetoauton takaosaan ja siitä perävaunuun. Mopoa kuljettanut poika sai vakavia vammoja ja kuoli välittömästi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat