Kolme kuoli lentoturmassa - lentäjäkoulun johtajat välttyivät tuomiolta

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt kaikki syytteet liittyen Taipalsaaren lentoturmaan, joka tapahtui vuonna 2008.

Syyttäjä vaati tuomiota työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta lentokouluopetusta tarjoavan Patria Pilot Trainingin vastuulliselle johtajalle, koulutuspäällikölle ja päälennonopettajalle. Syyttäjä vaati myös lentokouluopetusyritykselle tuomiota työturvallisuusrikoksesta, mutta myös se hylättiin.

Syyttäjä katsoi, että Patrian lentäjäkoulutuksen vastuuhenkilöt olivat vastuussa lentoturmasta. Yksi lennonopettaja ja kaksi opiskelijaa kuolivat, kun harjoittelussa käytetyn koneen siivet irtosivat kesken lennon ja kone putosi Saimaaseen elokuussa 2008.

Syyttäjän mukaan turman taustalla olivat Patrian koulutusorganisaation puutteet. Koulutuksessa oli paljon lennonopettajia, joista kukin opetti omalla tavallaan. Syytteessä todettiin, että oppilaat olivat kertoneet päälennonopettajalle riskialttiiden työmenetelmien käytöstä, mutta mitään ei ollut tapahtunut.

Käräjäoikeuden mukaan näyttöä rikokseen ei kuitenkaan ollut. Sen mukaan onnettomuuslento oli muun muassa valmisteltu ja miehitetty asianmukaisesti.

Syytteen mukaan lentokoulutusvastaavien laiminlyönnit johtivat siihen, että lentokonetta käytettiin sellaiseen tehtävään, johon se ei sopinut. Turmakone oli malliltaan Piper PA-28R-200 Arrow II. Myöskään väite lentokoneen lentokoneen soveltumattomuudesta lentokoulutustehtävään oli oikeuden mukaan vailla näyttöä.

Kaikki kolme syytettyä kiistivät syyllistyneensä rikokseen.

Patrian omistaa pääosin Suomen valtio. Pilot Training on osa konsernin ilmailuyhtiötä Patria Aviationia. Suomen valtio joutuu korvaamaan syytetyille ja lentokoulutusyritykselle oikeudenkäyntikuluja lähes 165 000 euroa.

Käräjäoikeuden ratkaisu oli yksimielinen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat