Kolme 15-vuotiasta levitti lapsipornoa – rangaistukseksi sakkoja: "Pojat ovat ottaneet opiksi"

Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi kolme nuorukaista sakkoihin lapsipornon levittämisestä.

Kolme tekohetkellä 15-vuotiasta miestä tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä.

Käräjäoikeuden mukaan pojat olivat saaneet lapsipornoa sisältävän videon joko WhatsAppin tai Snapchatin kautta ja lähettäneet videon edelleen yhdelle tai useammalle ikätoverilleen.

"Lasta kohdeltiin erityisen nöyryyttävästi"

Käräjäoikeuden mukaan teko täytti törkeän rikoksen tunnusmerkit, koska videolla oleva lapsi oli erityisen nuori ja videolla lasta myös kohdeltiin erityisen nöyryyttävästi.

Teko katsottiin myös kokonaisuudessaan törkeäksi muun muassa siksi, että pojat olivat itse lähettäneet videota aktiivisesti eteenpäin.

Pojat selvisivät kuitenkin sakkorangaistuksella. Käräjäoikeus perusteli asiaa muun muassa sillä, että pojat olivat "ottaneet opiksi":

– Poikien nuoren iän ja sen perusteella, että teko on pitkälti johtunut ymmärtämättömyydestä eikä videota ole lähetetty suuremmalle joukolle ja ottaen vielä huomioon, että pojat ovat ottaneet opiksi, käräjäoikeus on katsonut, että rikos on tässä tapauksessa sakolla sovitettavissa.

Pojat määrättiin kukin maksamaan 20 päiväsakkoa.

Lue myös:

    Uusimmat