Mainos

Kolmannen sukupolven matkapuhelinverkot lähes valmiita

Kolmannen sukupolven matkapuhelinverkot alkavat olla valmiita. Tänä vuonna Euroopassa tulee kaupalliseen käyttöön yli 50 operaattorin verkot.

Suomessa kaikilla neljällä 3G-operaattorilla on valmiudet käynnistää verkkonsa kuluttajille.

Sonera ja Nokia julkistavat puolitoista vuotta sitten kolmannen sukupolven verkkojärjestelmänsä. Koekäytössä oleva verkko on kuitenkin pysynyt suljettuna.

- Pyrimme avaamaan verkon kaupalliseen käyttöön kesän aikana mutta palvelun laadun täytyy ehdottomasti olla kunnossa, maajohtaja Anni Vepsäläinen TeliaSonera Finlandista kertoo.

Kolmannen sukupolven järjestelmä, 3G eli UMTS, on seuraava kehitysaskel GSM-laitteiden jälkeen. Suomessa Telia Soneran lisäksi Radiolinjalla, DNA:lla ja Tele2:lla on 3G-verkkolupa. Kaikilla on valmius käynnistää kaupallinen toiminta, mutta tarkkaa päivää ei kukaan halua sanoa.

Koekäyttäjät ratkovat vieläkin toimintaongelmia.

- Koko ajan mennään eteenpäin ja nyt saamme sitten erittäin arvokasta palautetta käyttäjiltä, ja niitä tosiaan ratkotaan tässä esikaupallisen käytön kuluessa, Vepsäläinen kertoo.

Tämä vuosi on joka tapauksessa uusien verkkojen läpimurtovuosi. Kaupallisessa käytössä olevien määrä moninkertaistuu Euroopassa.

Myös Aasiassa palvelujen määrä kasvaa. Kymmeniä miljardeja euroja maksaneille luville ja laitteille on pakko saada katetta. Kiikarissa ovat parhaat asiakkaat.

- Tänä vuonna varmaan vielä puhutaan bisneskäyttäjistä ja teknokiinnostuneista käyttäjistä pääosin, ja aika pienistä käyttäjämääristä, analyytikko Mika Paloranta Carnegielta kertoo.

3G-verkkojen ja puhelimien on luvattu tulvivan uusia palveluita. Totuus on, että alkuvaiheessa puhelimet toimivat perinteisinä puhekoneina. Uusia houkuttimia ei ole - korkeintaan parempaa puhelun laatua ja nopeutta.

Kuluttajan kannalta hyvä uutinen on se, että kokemusten mukaan 3G-verkkojen käynnistys painaa selvästi puheluiden hintatasoa alaspäin. Näin myös gsm-verkoissa.

(MTV3)

(Talousuutiset 29.01.2004).

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.