Kolesterolilääkettä ei pidä valita vain hinnan mukaan

Kalliimpi lääke on suomalaistutkimuksen mukaan kustannusvaikuttavin niiden potilaiden kohdalla, jotka tavoittelevat suurta kolesterolitason laskua.

Halvin kolesterolilääke ei ole tuoreen tutkimuksen mukaan aina tehokkain.

Kalliimman ja tehokkaamman lääkkeen käyttö on perusteltua ainakin silloin, kun tavoitteena on yli 40 prosentin lasku haitallisen kolesterolin tasossa.

Kalliimpi lääke on kustannusvaikuttavin vaihtoehto esimerkiksi suuren riskin potilailla, joilla kolesterolitaso on lähtötilanteessa yli 4,2 millimoolia ja tavoite alle 2,5 millimoolia. Näitä suuren riskin potilaita ovat muun muassa sepelvaltimotautipotilaat ja aikuistyypin diabeetikot.

Tehoton lääke on lopulta aina kallis, sanoo tutkimuspäällikkö Janne Martikainen Kuopion yliopistosta. Hän uskoo, että päätöksenteko saadaan tukevammalle pohjalle, jos lääkekustannukset suhteutetaan hoitotuloksiin, eikä mietitä pelkästään lääkepurkin hintaa.

Tutkimus on julkaistu Suomen Lääkärilehden tuoreimmassa numerossa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat