Kokoomus vaatii kuntien pätkätöitä pannaan

Kokoomus lähtee vaalikisaan peräämällä kuntien pätkätyöläisten vakinaistamista ja peruskoulun vahvistamista.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen kehottaa kuntapäättäjiä vakinaistamaan perusteetonta pätkätyötä tekevän henkilökunnan. Erityisesti sosiaali- ja terveyspuolta vaivaavat ketjutetut pätkätyöt ovat hänen mukaansa osoitus huonosta johtajuudesta.

Katainen avasi tänään kokoomuksen vaalikampanjan Tampereella esittelemällä puolueen tavoitteita kunnallisvaaleissa. Hän korosti, että vakinainen työsuhde vahvistaa työntekijän oman elämän ennustettavuutta ja kykyä kantaa vastuuta.

Viime vuonna kunnissa oli pätkätöissä 104 000 ihmistä eli lähes neljännes työvoimasta. Kuntien tulisi Kataisen mukaan huolehtia siitä, että niillä on vetovoimaa työnantajina. Vuoteen 2010 mennessä kunnista jää eläkkeelle 150 000 työntekijää, joten edessä on työvoimapula ja kilpailu henkilöstöstä.

Kokoomuksen toinen keskeinen vaaliteema on peruskoulun vahvistaminen. Puolue haluaisi päästä eroon ylisuurista opetusryhmistä ja lisätä opettajien ammatillista täydennyskoulutusta.

Vaalitavoitteissa painotetaan, että oppilaat ja opettajat ansaitsevat nykyistä paremmat työskentelyolosuhteet. Kouluissa on taattava rauha oppimiselle ja opettamiselle.

Kokoomuksen runsaat 7 500 ehdokasta lähtevät vaaleihin tunnuksella "Tulevaisuuden hyvinvointi rakennetaan tänään".

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat