Kokoomus tappion tiellä

Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan pääministerimittelöksi muuttunut vaali vei puolueelta ääniä.

Kilpailussa pääministeripuolueen asemasta kokoomus jäi pahasti keskustan ja SDP:n jalkoihin. Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä myönsi jo ensimmäisen ennusteen nähtyään, että kokoomus joutuu seuraamaan sivusta ainakin hallitusneuvottelujen ensimmäistä kierrosta.

-Muut lähtevät muodostamaan hallitusta. Millä ehdoilla, me seuraamme sitä sitten, Itälä totesi alakuloisena.

Itälä piti tappion syynä sitä, että SDP ja keskusta saivat pääministerivaaliasetelman "myytyä" äänestäjille niin tehokkaasti. Kokoomus ja hän itse jäivät tästä kuviosta sivuun.

Itälä ei kuitenkaan myöntänyt virheekseen sitä, ettei hän asettunut Turun sijaan ehdolle Helsingissä.

-Kyllä pääministeri voidaan valita muualtakin kuin Helsingistä, hän katsoi.

Itälä ei löytänyt mitään erityistä syytä sille, miksi kävi niin kuin kävi: pääministerivaaleja kävi tosiasiassa vain kaksi puoluetta, keskusta ja SDP.

-Me yritimme asiakysymyksillä, mutta se ei nyt vain purrut, Itälä tuumi.

Zyskowicz syyttää veroja

Helsingin äänikuningas Ben Zyskowicz sanoi, että vaikka tappioon oltiin varauduttu, tulokseen ei voi olla miltään osin tyytyväinen.

-Seitsemän paikan tappio oli tuplasti suurempi kuin odotin. Syynä tulokseen on pääministeriasetelman lisäksi se, että muut puolueet onnistuivat saamaan läpi sanomansa siitä, että veronkevennykset uhkaisivat hyvinvointipalveluja. Viestimme, että kevennyksillä saatu talouskasvu takaisi palvelut, ei mennyt läpi, Zyskowicz summasi.

Helsingin äänikuningas oli odotetusti Ben Zyskowicz. Uusia ja yllättävänkin suurilla äänimäärillä läpimenneitä kansanedustajia olivat professori, ylilääkäri Sirpa Asko-Seljavaara sekä talouselämän huipulta eduskuntaan pääsevä vuorineuvos Jere Lahti.

Helsingistä eduskuntaan pääsi myös kokoomuksen varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa. Paikkansa uusi Uudeltamaalta Helsinkiin muuttanut Leena Harkimo. Paula Kokkonen jäi puolestaan varasijalle.

Putoajien listalle kirjattiin puolestaan sisäministerinä, kaupunginjohtajana ja nyttemmin sisäministeriön kansliapäällikkönä työskennellyt Kari Häkämies sekä Pirjo-Riitta Antvuori.

Siimes: Pääministerivaali ratkaisi


Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes tulkitsi, että puolueen yhden paikan menetys johtui ennen muuta eduskuntavaalien muuttumisesta pääministerivaaliksi. Hän ei kuitenkaan uskonut, että SAK:n vasemmistolaisten ykkösmiehen Pekka Ahmavaaran äskeinen tuenilmaisu pääministeri Lipposen jatkolle olisi äänestäjien piirissä tulkittu kehotukseksi äänestää sosiaalidemokraatteja vaaleissa.

-Ei Ahmavaaran vaikutus niin iso ole. Vasemmistoliitto selvisi vaaleista tappiosta huolimatta paremmin kuin monet mielipidemittaukset antoivat odottaa, arvioi Siimes.

Siimes oli silminnähden tyytymätön pääministerivaali-ilmiöön. Hän puhui propaganda- ja vaalitempusta, joka sai aikaan suurimmat siirtymät porvaripuolueiden puolella.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat