Kokoomus postaisi eläkeläisten sairausvakuutusmaksun

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on valmis sitoutumaan siihen, että eläkeläisten ylimääräinen sairausvakuutusmaksu poistetaan tämän vaalikauden aikana. Ryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz sanoo, että aikataulusta pitäisi sopia yksityiskohtaisesti samalla, kun hallituspuolueiden eduskuntaryhmät sopivat ensi vuoden budjettiesitykseen vielä tehtävistä muutoksista.

-Mikäli tänä syksynä lyödään pysyvästi kiinni kolmen seuraavan vuoden alennusaikataulu, voivat eläkeläiset luottaa siihen, että vuonna 2003 ylimääräistä sairausvakuutusmaksua ei enää peritä. Zyskowicz ei ota julkisuuteen antamassaan tiedotteessa kantaa siihen, kuinka suuri alennus maksuun tehtäisiin ensi vuonna.

SDP:n kansanedustajat ovat esittäneet alennuksen nostamista 0,70 penniin, kun hallitus on tarjonnut 0,30 penniä. Zyskowicz leimasi SDP:n kunnallisvaalien alla tekemän esityksen eläkeläisten kosiskeluksi. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat neuvotelleet jo jonkin aikaa eläkeläisille ensi vuoden budjettiin tehtävistä parannuksista. Sairausvakuutusmaksun alennuksen lisäksi esillä on ollut kansaneläkkeiden tasokorotuksen kasvattaminen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat