Kokoomus otti ilon irti ginistä: Vihreät verot oikeudenmukaisia

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen sai tänään kättä pitempää todisteluaineistoa väittelyssään opposition kanssa. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan veropäätökset ja etuuksien parannukset ovat pienentäneet tuloeroja tällä hallituskaudella.

Katainen on tyytyväinen tilaamansa VATT:n selvityksen lopputuloksiin, jossa tuloeroja mittaava gini-kerroin on pienentynyt.

- Selvitys osoittaa, että hallituksen vihreä verouudistus on eduksi paitsi ympäristölle ja työnteon kannustavuudelle, mutta se on myös sosiaalisesti oikeudenmukainen, Katainen tulkitsee selvitystä.

Katainen on pyytänyt selvitystä myös edellisten hallitusten toimista, mutta se ei ole vielä valmistunut.

- Näiden tulosten pohjalta voitaneen arvioida, ettei edellisten hallituskausien politiikan perintö ole yhtä oikeudenmukainen, Katainen sivaltaa muita puolueita.

SDP teki tuloeroista ja hallituksen veroratkaisuista välikysymyksen, joka kaatui eduskunnassa helmikuun alussa.

Lue myös:

    Uusimmat