"Kokoomus karistanut harteiltaan apupuolueen leiman"

Kokoomus on onnistunut karistamaan harteiltaan apupuolueen leiman. Se viestii tahtovasta puolueesta, joka saa kantansa läpi hallituksessa. Tilalle on tullut uusi imago: puolue yhdistetään nyt koviin kysymyksiin. Näin arvioi kansanedustaja Sirpa Pietikäinen (kok.).

Arvokeskustelusta kiinnostunut Pietikäinen suree, että onnistumisen viestejä ei ole juuri tullut esimerkiksi sosiaali- ja ympäristöpolitiikan saralta.

Puolueensa puheenjohtajaa valtiovarainministeri Sauli Niinistöä Pietikäinen pitää tiukkana ja vahvana johtajana, mutta vähemmän tulevaisuuden näköaloja luotsaavana visionäärinä.

-Henkisesti hän on omimmillaan valtiovarainministerinä. Hän on hyvin käytännöllinen.

Pietikäinen arvioi, että hallitusyhteistyö sujuu paremmin Paavo Lipposen (sd.) sateenkaarihallituksessa kuin sitä edeltäneessä Ahon porvarihallituksessa. Tähän on hänen mielestään useita syitä. Kokoomus ja keskusta ovat monesti eri mieltä aluepolitiikasta ja jopa siitä, mitä asioita pitää hoitaa.

Entinen ympäristöministeri sanoo olevansa hirveän pettynyt hallituksen päätöksiin energiaverotuksessa. Hänen mielestään niillä suunnataan tulevaisuutta hiili- ja ydinvoimaan.

-Kärjistäen voi sanoa, että noiden päätösten jälkeen on vähän heppoista tuoda eduskuntaan energiaselontekoja, Pietikäinen toteaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat