Kokoomus: Aluekuntamalli liian byrokraattinen

Jyrki Kataisen mukaan kuntarakenteen uudistaminen ja kuntien lukumäärän vähentäminen sopii kokoomukselle, mutta vain 20 aluekunnan malli toisi valtion ja lähikuntien väliin turhaa byrokratiaa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen otti kantaa mahdolliseen kuntauudistukseen tänään Oulussa alkaneessa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa. Hän luonnehti kuntarakenteen uudistamisesta virinnyttä keskustelua oikeansuuntaiseksi ja virkistäväksi. Kuntien lukumäärän vähentäminen sopii kokoomukselle.

Katainen ei kuitenkaan ole valmis hyväksymään sellaisenaan hallituksen selvitysmiehen tekemää ehdotusta kahdestakymmenestä aluekunnasta, koska mallissa on hänen mukaansa paljon ongelmallisia kohtia.

Katainen huomautti, että 20 aluekunnan malli toisi valtion ja lähikuntien väliin lisää byrokratiaa. Lähikuntien rooli jäisi lisäksi kovin suppeaksi, kun niiltä otettaisiin pois muun muassa verotusoikeus ja vastuu palveluiden järjestämisestä.

Jyrki Kataisen mukaan kokoomuksen tavoite on vahvistaa kunnallista itsehallintoa. Kuntien on oltava riittävän suuria ja taloudellisesti vahvoja.

- Yhteistyön laajentamisen ja kuntaliitosten avulla tulee pyrkiä 80-120 toimintakykyiseen kunnalliseen kokonaisuuteen, jotka pohjautuvat työssäkäyntialueisiin, Katainen totesi.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 29.08.2005)

Lue myös:

    Uusimmat