Kokoomuksessa ristivetoa Suomen Pankin johtajanimityksissä

Kokoomuksen puheenjohtajasta, valtiovarainministeri Sauli Niinistöstä ei tule johtajaa Suomen Pankkiin. Niinistö kertoi kantansa Huomenta Suomelle tänä aamuna. Niinistön mukaan Holkerin paikalle tarvitaan pankki- ja EU-alan ammttilainen.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä kokoontui tänään neuvottelemaan vuodenvaihteessa vapautuvasta paikasta. Huippupalkkaista virkaa tavoittelee ainakin pankkivaltuuston nykyinen puheenjohtaja Ilkka Kanerva.

Kanervan mukaan nimityksessä ratkaisevassa asemassa on hänen johtamansa pankkivaltuusto, ei hallitus. Viime kädessä päätöksen tekee presidentti palattuaan Yhdysvalloista. Mielenkiintoiseksi tilanne muodostuu, jos sekä Niinistö että Kanerva käyvät presidentin luona eri terveisin - Niinistö kokoomuksen puheenjohtajana, Kanerva pankkivaltuuston edustajana. Kanerva ei ainakaan vielä anna periksi.

Alkaa kuitenkin käydä selväksi, että Ilkka Kanervan asema Sauli Niinistön johtamassa kokoomuksessa ei ole hääppöinen. Kanerva on tavoitellut milloin mitäkin virkaa, mutta Niinistön asettama virkakielto tuntuu pätevän. Herrojen eripuran yhdeksi syyksi on epäilty sitä, että voimainsa tunnossa 1980-luvun lopulla Kanerva luennehti Niinistöä tyypilliseksi yhden kauden kansanedustajaksi ja fakkijuristiksi, josta suurempia ei tarvitse välittää.

Niinistön esitys eduskuntaryhmän ulkpuolelta

Kokoomuksen puheenjohtajan Sauli Niinistön ilmoitus Holkerin seuraajan hakemisesta kokoomuksen eduskuntaryhmän ulkopuolelta käynnisti arvailut uuden Suomen Pankin johtajan henkilöllisyydestä. Niinistö tuo esityksensä tiistaina pidettävään eduskuntaryhmän ylimääräiseen kokoukseen.

Kokoomuksen tulevan ehdokkaan uskotaan löytyvän pankkimaailmasta tai Brysselistä. Tuntomerkkien pitäisi sopia esimerkiksi kansainvälisissä tehtävissä toimivaan, Suomen Pankista kokemusta omaavaan henkilöön.

Yksi mahdollinen ehdokas voisi olla valtiovarainministereistä koostuvan EU:n ministerineuvoston Ecofinin pääsihteeri Sixten Korkman, joka tosin on sitoutumaton. Hän on toiminut myös valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtajana.

Kun puoluekannalle tai sitoutumattomuudelle ei pantu painoa, löydettiin epävirallisissa keskusteluissa lisäksi ministeriöstä rahoitusosaston päällikön Kari Narsin ja ylijohtaja Martti Hetemäen nimet. Eduskunnassa haettiin myös kokoomusta lähempänä olevia aiempia pankkimaailman nimiä, joista mainittiin muun muassa Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Matti Korhonen ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Tuulikki Petäjäniemi.
(MTV3/Matti Simula-STT)


Lue myös:

    Uusimmat