Kokoomus ajaa äärimaltillista palkkaratkaisua: ”Jopa nollalinja”

Kokoomus ajaa maltillista palkkaratkaisua 2:18

Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb esitteli vaaliristeilyväellä tänään niin sanotun Kymmenen kohdan työlistan. Listalla ensimmäisenä on äärimaltillinen palkkaratkaisu.

– Me olemme jääneet kilpailukyvyssä Saksan, Tanskan ja Ruotsin jälkeen ja nyt kun maailmantalous lähtee öljyn hinnan laskun ja euron arvon myötä mahdollisesti nousuun, niin silloin meillä pitää olla sellainen palkkajärjestelmä, joka on kilpailukykyinen, Stubb sanoi MTV:n uutisille.

Stubbin työmieheksi SDP:stä loikannut VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen oli näyttävästi tänään esillä työlistan julkistuksen yhteydessä. Vartiainen on vielä tiukemmalla linjalla palkkaratkaisun suhteen.

– Sen sijaan, että me puhumme äärimaltillisesta palkkaratkaisusta, niin yhtä hyvin me voisimme puhua siitä, että vältetään tekemästä työehtosopimusperäisiä korotuksia muutaman vuoden ajan eli nollalinja, Vartiainen sanoi.

Jos maltillinen palkkaratkaisu onnistuu, kokoomus haluaa laskea tuloveroja kaikissa tuloluokissa yhteensä kahdella miljardilla eurolla.

Mistä sellaiset rahat saadaan?

– Onneksi verotus ei ole kirjanpitoharjoitus, vaan verotukseen liittyy dynaamisia vaikutuksia. Meidän tulokulma on se, että työ luo aina lisää työtä. Kyseessä ei ole nollasummapeli. Me pyrimme verottamaan sellaisia asioita, jotka ovat enemmän haittoja, kun taas pyrimme keventämään sellaista verotusta, joka lisää suomalaisten työtä, Stubb sanoi.

Kokoomuksen johto ja kenttäväki vietti viikonlopun vaaliristeilyllä ja nostatti kampanjahenkeä ennen kevään vaalikoitosta.

Lue myös:

    Uusimmat