Kokoomuksen Orpo kritisoi, ettei hallitus ole ollut riittävästi yhteydessä alueisiin

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo, että vaikka koronan leviämisen estämiseksi tehdyt toimet ovat pääosin nyt alueiden vastuulla, ei hallitus voi työntää vastuuta vain alueille. Hänen mukaansa hallituksella on vastuu koko Suomesta, ja hallituksen on annettava alueille riittävä tuki, tieto ja resurssit.

Orpo pitää ikävänä hallituksen moitteita pääkaupunkiseudun kunnille, koska Orpon mukaan "Helsinki on eturintamassa taistellut koronaa vastaan".

–  Nyt pitäisi tehdä yhteistyötä eikä lähteä syyttelemään, hän sanoo. 

Orpo kritisoi hallitusta siitä, ettei se ole ollut riittävällä tavalla yhteydessä alueisiin. 

–  Tärkeintä olisi nyt yhdistää kaikki voimat. Mitä enemmän keskustelua, sitä parempi yhteistyö, Orpo sanoo. 

Jos kokoomus olisi hallituksessa, se olisi perustanut niin sanotun nyrkin ja koonnut saman pöydän ääreen kaikki "isänmaan voimat", kuten viranomaiset, hallituksen ja kunnat. Myös yksityinen sektori olisi otettu mukaan, sillä heillä olisi Orpon mukaan valtavasti annettavaa.

Mitä tulee valmiuslain aktivointiin, Orpo on samoilla linjoilla hallituksen kanssa –  se on viimesijainen keino. Hän toivoo, että jos hallitus harkitsee valmiuslain käyttöönottoa, se on yhteydessä myös oppositioon. 

Orpo kuitenkin uskoo, että oikein suunnatuilla tiukoilla toimilla korona saadaan kuriin ilman valmiuslakia, sillä kevään aikana koronasta on opittu sen verran. 

Lue myös:

    Uusimmat