Kokoomuksen Katainen ihmettelee pääministerin asennetta

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jyrki Katainen ihmettelee pääministeri Matti Vanhasen Helsingin Sanomissa antamaa lausuntoa, jonka mukaan Vanhanen on vastentahtoisesti pääministerinä. Katainen epäilee, onko maan edun mukaista, että viimeaikaisten tapahtumien jälkeen maata johtaa hallitus, jonka pääministerillä on tällainen asenne.

Kataisen mukaan poliittisten tehtävien hoitaminen vaatii selkeää tahtoa kantaa vastuuta ja tehdä työtä vahvan arvopohjan mukaan.

-Mikäli julkisiin tehtäviin mennään vastentahtoisesti, on mahdotonta sitoutua vastuun kantamiseen ja vaikeiden asioiden läpiviemiseen, Katainen sanoo tiedotteessaan.

Hän arvioi, että päähallituspuolueiden keskustan ja SDP:n luottamus yhteistyöhön on horjuvaa.

-Mikäli yhteistyö olisi vahvaa ja toimivaa, se näkyisi ulospäin sellaisena, eikä sitä tarvitsisi erikseen selitellä, Katainen arvelee.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat