Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa

Kokonaistuotanto pysyi tammikuussa samalla tasolla kuin joulukuussa, mutta vuotta aiempaan verrattuna nousua kertyi 0,7 prosenttia, ilmenee Tilastokeskuksen tänään julkistamasta kokonaistuotannon kuukausikuvaajasta.

Suomen kokonaistuotannon voimakas kasvu hiipui loppuvuonna ja on pysynyt lähes ennallaan tammikuuhun saakka. Kuitenkin kokonaistuotanto oli tammikuussa 39 prosenttia suurempi kuin laman pohjalla maaliskuussa 1993 ja 20 prosenttia suurempi kuin lamaa edeltäneen nousukauden huipulla tammikuussa 1989.

Teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto pysyi tammikuussa samalla tasolla edellisvuoteen verrattuna. Puu- ja paperiteollisuuden tuotanto laski kaksi prosenttia, sähköteknisten tuotteiden tuotanto lisääntyi 14 ja energianhuolto 13 prosenttia. Metalliteollisuus ilman sähköteknistä teollisuutta laski viisi prosenttia.

Kaupan myyntimäärät kasvoivat lähes kolme prosenttia, maa- ja metsätalouden tuotanto laski seitsemän prosenttia edellisvuoden tammikuusta. Rakentaminen väheni kaksi prosenttia, mutta liikenne vilkastui kolme prosenttia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat