Koko maassa kärvistellään pakkasissa – poliisi julkaisi koskettavan vetoomuksen: "Suurimmalla osalla on koti ja peti, johon päivän päätteeksi nukahtaa. Kaikilla sitä ei ole"

Asunnottomien yö 7:06
Video: Helsingissä vietettiin viime lokakuussa asunnottomien yötä.

Uusi viikko on käynnistynyt koko maassa kylmissä lukemissa. Kirpsakka pakkanen voi tuntua mukavalta, niin kauan kuin kylmyydestä voi aina paeta. Helsingin poliisilaitos muistuttaa kansalaisia, etteivät kaikki nauti samasta luksuksesta.

– Varpaista saattaa kadota tunto jo työmatkalla, mutta suurimmalla osalla on kuitenkin koti ja peti, johon päivän päätteeksi nukahtaa. Kaikilla sitä ei ole, ei edes Suomessa, kirjoitetaan Helsingin poliisilaitoksen koskettavassa Facebook-päivityksessä.

Pakkasten tultua poliisia ovat työllistäneet myös kodittomuuteen liittyvät tehtävät.

"Välitetään toisistamme"

Erityisesti pääkaupunkiseudulla asunnottomat saattavat yöpyä pakkastenkin aikaan kaduilla ja huolestuneet kansalaiset ovat ottaneet yhteyttä poliisiin järjestääkseen heille yöpaikkaa.

– Me kohtaamme näitä ihmisiä työssämme ja meihin otetaan myös yhteyttä ja pyydetään neuvoa miten pitäisi toimia, jos herää epäilys siitä, että omassa lähiympäristössä asuu joku ulkona, Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan.

Pääkaupunkiseudulla kaikki havainnot ulkona asuvista ihmisistä voi lähettää esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen lahityo@hel.fi.

Helsingin poliisilaitoksen Facebook-päivitys on kerännyt paljon lukijoita, mutta erityisesti se muistuttaa ihmisiä yhdestä tärkeästä asiasta. 

– Välitetään toisistamme, muistutetaan poliisista.

Lue myös:

    Uusimmat