Koko maan vuokrat nousivat tasaisesti - pääkaupunkiseudun kipuraja saavutettu

Asuinhuoneistojen vuokrat nousivat viime vuonna keskimäärin 2,7 prosenttia.

Tilastokeskuksen mukaan vuokrat nousivat koko maassa kutakuinkin samaan tahtiin, sillä pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat kohosivat pääkaupunkiseudulla 2,5 ja muualla maassa 2,6 prosenttia. Arava-asuntojen vuokrat kallistuivat koko maassa 2,8 prosenttia.

Pääkaupunkiseudulla maksetaan kuitenkin selvästi kovempia vuokria kuin muualla. Vapaarahoitteisen asunnon neliövuokra oli pääkaupunkiseudulla keskimäärin 13,74 euroa ja muualla 9,26 euroa.

– Pääkaupunkiseudulla on nyt saavutettu kipuraja. Toki pääkaupungin vuokrahinnat ovat euromääräisesti korkeammalla kuin muun Suomen, kertoo Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola.

Metsolan mukaan Suomi jakaantuu vuokrahinnoissa kolmeen osaan: pääkaupunkiseutu on hintoineen oma kokonaisuutensa, sitten kasvukeskukset kuten esimerkiksi Turku, Tampere ja Oulu ovat omansa ja kolmantena on muu Suomi pienempine kaupunkeineen ja maaseutuineen.

– On mahdollista, että kasvukeskukset kuten Tampere, Lahti ja Oulu voivat joskus lähestyä hinnoissa pääkaupunkiseudun tasoa. Mutta kyllä erot pääkaupunkiseudun ja muun Suomen kanssa ovat pysyviä ja voivat jopa vahvistua tulevaisuudessa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat