Koko maan hätäkeskusverkosto valmis

Joulukuun alussa avattavan Itä- ja Keski-Uudenmaan hätäkeskuksen myötä Suomen hätäkeskusverkoston uusiminen on saatettu päätökseen. Uudistuksen tavoitteena on ollut muun muassa viranomaisyhteistyön tehostaminen.

Kun Itä ja Keski-Uudenmaan hätäkeskus aloittaa toimintansa joulukuun alussa, on koko maan hätäkeskusverkosto uudistettu. Uudenmaan alueen hätäpuhelut ohjautuvat vuoden loppuun mennessä uusiin hätäkeskuksiin.

Tavallisen kansalaisen elämässä vuonna 2001 aloitettu hätäkeskusuudistus näkyy melko vähän. Hätäpuhelu soitetaan jatkossakin nykyiseen tapaan 112-numeroon. Avuntarvitsijan puhelu ohjautuu soittajan alueen hätäkeskukseen, joita on nyt kaikkiaan 15.

Sen sijaan nykyinen poliisin hätänumero 10022 poistuu käytöstä syksyllä 2006. Ainoastaan yhden hälytysnumeron käytön taustalla on valtion ylläpitämiin hätäkeskuksiin siirtyminen.

Joulukuun alussa päivystystoimintansa aloittava Itä- ja Keski-Uudenmaan hätäkeskus yhdistää neljä alueellista hälytyskeskusta. Porvoon, Loviisan ja Keski-Uudenmaan hätäkeskukset sekä Itä-Uudenmaan hälytyskeskus lopettavat toimintansa.

Sosiaalitoimen päivystys mukaan

Uudistusta esitelleet viranomaiset korostavat, että muutoksilla pyritään viranomaisten yhteistyön tehostamiseen. Tähän

pyritään esimerkiksi sillä, että akuuttiin toimintaan otetaan mukaan myös sosiaalitoimen edustaja. Itä-Uudenmaan kahdeksan kuntaa kattava lastensuojelupäivystys toimii poliisin, pelastuslaitoksen ja terveystoimen rinnalla.

Uuden hätäkeskuksen johtaja Vesa Seppä uskoo sekä henkilöstön että ensi vuoden aikana uusittavien tietojärjestelmien olevan iskussa. Yhteensä 55 virkaa on täytetty, kun viimeinenkin pesti varmistuu.

- Henkilöstömäärän takia palvelun ei pitäisi tökkiä. Jos tietotekniikan sisäänajossa ilmenee ongelmia, ne pyritään ratkaisemaan mahdollisimman nopeasti, Seppä sanoo.

Ensi kuun alussa aloittava Itä- ja Keski-Uudenmaan hätäkeskus toimii aluksi väliaikaisissa tiloissa Keravan vanhassa kirjastossa ja Tikkurilan poliisitalolla. Ensi vuoden syyskuusta alkaen 18 kunnan asukkaiden hätäsoitot ohjautuvat Keravan Heikkilänmäkeen valmistuviin tiloihin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat