Kokkolassa Suomen suurin turkistarhaisku

Kokkolassa on viime yönä päästetty turkistarhalta luontoon lähes 8 000 minkkiä. Suurin osa minkeistä on päivän aikana saatu kiinni. Kokkolan isku on suurin Suomessa tehty.

Kuvan minkit eivät liity Kokkolan tapaukseen

Kokkolan Lahnakosken tarhaiskussa viime yönä irtilasketuista lähes 8 000 minkistä valtaosa on päivän aikana saatu kiinni. Sen sijaan teon tekijät ovat edelleen karkuteillä.

- Nämä on monesti hyvin etukäteen suunniteltuja, valmisteltuja ja sitten on osoittautunut, että tällaiseen tekoon syyllistyneiden henkilöiden, he ovat organisoituneet sillä tavalla, että heihin on hankala päästä käsiksi ja saada tietoja näistä asioista, rikoskomisario Erkki Kerola Kokkolan poliisista kertoo.

Lisäksi tarhaiskijät ovat usein nuoria ja muutoin poliisille tuntemattomia, jolloin heistä ei ole tutkinnallista taustatietoa olemassa. Suomessa on tapahtunut vajaan vuosikymmenen kuluessa yli 50 turkistarhaiskua.

Iskun kohteeksi joutuneella tarhalla ei ollut hälytyslaitteita. Kokkolan poliisin mukaan paikkakunnalla ei ole aiemmin tehty turkistarhaiskuja.

Sisäministeri Kari Rajamäki pitää turkistarhaiskuja vakavana rikollisuutena ja ekoterrorismina. Hän vaatii iskujen tekijöille tuntuvia rangaistuksia ja vahingonkorvauksia.

Rajamäki keskustelee viime aikoina yleistyneistä iskuista huomenna suojelupoliisin kanssa.

EVTR hyväksyy iskut

Eläinten vapautuksen tukiryhmä EVTR ilmoitti illansuussa hyväksyvänsä täysin Kokkolassa turkistarhalle tehdyn iskun. Ryhmän mielestä todellisia ekorikollisia ovat turkistarhaajat, eivät vapautusiskujen tekijät.

EVTR ilmoittaa olevansa laillisesti ja avoimesti toimiva järjestö, joka tiedottaa laittoman suoran toiminnan iskuista. Ryhmän mukaan sillä ei kuitenkaan ole yhteyttä tarhaiskuja tekeviin tahoihin.

EVTR:n mukaan on käsittämätöntä, että turkistarhaus on Suomessa yhä sallittua. -Jos joku pitäisi lemmikkikoiraansa kettuhäkkiin teljettynä, se katsottaisiin eläinrääkkäykseksi. Miksi sama laki ei koske tarhaeläimiä? Eläinten vapautuksen tukiryhmän tiedottaja Jukka Vuorio ihmettelee.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 22.09.2003)

Lue myös:

    Uusimmat