Kokkolan Ooppera nousee nopeasti

Taiteen valtionpalkinnon saanut Kokkolan Ooppera on lunastanut muutamassa vuodessa paikkansa merkittävien musiikkitapahtumien joukossa.

Kansainvälisten tähtien lisäksi ooppera satsaa ilmaistapahtumiin ja yrittää tuoda oopperan kansan pariin.

Länsi-Rannikon Savonlinnaksi ooppera ei pyri, vaan haluaa pysyä pienenä ja erilaisena festivaalina.

Kokkolan Ooppera lähestyy kansaa tänä kesänä esimerkiksi Jukka Rintalan pukunäyttelyn ja erilaisten ilmaistapahtumien kautta.

Varsinainen pääteos Offerere esitetään tänä vuonna kirkossa, ohjaajaksi on jälleen valittu teatterin ammattilainen uuden ilmeen saamiseksi.

- Ei aina välttämättä tarvitse tehdä kansanoopperaa, vaan voidaan tehdä ihan perusrepertuaariakin. Joko uudella libretolla, uudella idealla, jotakin sellaista joka tuo sen lähelle jokaista kansalaista, oopperan toiminnanjohtaja Annika Mylläri sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat