Kokenut liigahyökkääjä yllätti – hokkarit naulaan

Viimeiset kaudet KalPaa edustanut Kalle Kerman keskittyy täysillä opintoihinsa yliopistossa.

MTV Sportin tavoittama Kerman on parhaillaan viettämässä itselleen harvinaista herkkua.

– Lomalla ollaan pohjoisessa. Tämä onkin ihan outoa, kun en ole vuosiin ollut tähän aikaan lomalla, Kerman naureskelee.

Edeltävät 12 kautta mies pelasi jääkiekkoa pääsarjatasolla Suomessa ja Ruotsissa. Tämä syksy toi mukanaan suuren muutoksen.

– Tilanne on se, että hokkarit on niin sanotusti naulassa. Olen siirtynyt muihin hommiin, Kerman kertoo.

KalPan kasvatti opiskeli yliopistossa kauppatieteitä jo peliuransa aikana, joten siirtyminen on siltä osin sujunut kivuttomasti.

– Nyt pystyn keskittymään opiskeluun täysipäiväisesti. Tämä on auttanut, kun melkein 30 vuotta kiekkoa tuli pelattua ja noin 15 vuotta ammattilaisena.

MM-kisat yksi kohokohta

Keväiset sopimusneuvottelut KalPan kanssa eivät tuottaneet tulosta. Kerman harjoitteli kesän itsenäisesti ja piti itseään kunnossa ajatuksenaan jatkaa pelaamista.

Lopulta Kerman joutui tekemään päätöksen. Koska hän ei halunnut raahata perhettään pois Kuopiosta, vaihtoehtoja ei juuri ollut. Päätös syntyi vasta äskettäin.

– Tähän ei liity mitään dramatiikkaa. Olisin mielelläni vielä KalPassa jatkanut, mutta se ei ollut lopulta mahdollista. En halunnut lähteä muualle pelaamaan.

– Koin, että tämä oli paras vaihtoehto. Mitään ei jäänyt hampaankoloon. Pidempääkin olisin varmaan pelannut, jos viimeiset kaudet eivät olisi olleet niin vaikeita. Siviiliuraan satsaaminen tuntui paremmalta kuin lähteä kiertelemään jonnekin, Kerman taustoittaa.

KalPan lisäksi Kerman pelasi SM-liigassa SaiPan ja Jokerien paidassa. Ruotsissa vierähti reilut kaksi kautta.

– Hyviä muistoja on jäänyt paljon ja joka puolelta. Iso juttu oli maajoukkuepelit ja MM-kisat 2009. Kasvattajaseurassa pelaaminen oli yksi iso unelma ja sen sain toteuttaa viimeisinä vuosina, Kerman kertoo.

35-vuotias pelimies haluaa jättää itselleen vielä pienen takaportin.

– Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Kovin pitkää taukoa ei tosin voi pitää, jos vielä aikoo pelata. Katsotaan, Kerman hymähtää.

Lue myös:

    Uusimmat