Kokeilu: Työnantajan sotu-maksu poistuu osin

Hallitus hyväksyi tänään lakiehdotuksen, jolla työnantajan sosiaaliturvamaksu poistetaan kolmevuotisena kokeiluna 20 kunnasta ensi vuoden alusta lukien.

Lakiesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle tänään pidettävässä tasavallan presidentin esittelyssä. Esitys liittyy valtion vuoden 2003 talousarvioesitykseen ja käsitellään sen yhteydessä. Kokeilun piirissä ovat yritykset, kotitaloustyönantajat sekä valtion liikelaitokset. Kokeilukuntia ovat Enontekiön, Inarin, Kemijärven, Kittilän, Kolarin, Muonion, Pelkosenniemen, Pellon, Posion, Sallan, Savukosken, Sodankylän, Utsjoen ja Ylitornion kunnat sekä ns. A-saaristokunnat eli Hailuoto, Houtskär, Iniö, Korppoo, Nauvo ja Velkua.

Tarkoitus on selvittää, miten sosiaaliturvamaksusta vapauttaminen vaikuttaa työllisyyteen ja työllistämisedellytyksiin. Työttömyyden väheneminen ja uusien työpaikkojen syntyminen hillitsisi poismuuttoa ja vahvistaisi siten myös kuntataloutta erityisesti Pohjois-Lapin kunnissa. Tavoitteiden toteutuessa kokeilu parantaisi myös alueen kilpailukykyä Ruotsiin ja Norjaan nähden, joissa sosiaaliturvamaksujen alueellinen porrastus on jo käytössä.

Kokeilu merkitsee Kansaneläkelaitoksen maksutuottojen pienentymistä noin kahdeksalla miljoonalla eurolla, mikä korvattaisiin nostamalla työnantajan sosiaaliturvamaksua 0,014 prosenttiyksikköä.

Sosiaaliturvamaksun poistaminen toteutetaan maksuvapautuksena. Hallinnoivina viranomaisina toimivat verovirastot. TE-keskukset antavat verohallinnolle tietoa EU-säännösten soveltamisesta sekä avustavat tiedottamisessa.

Käytännössä työnantaja tekisi verovirastolle Verohallituksen vahvistaman aloittamisilmoituksen ja saisi vapautuksen sosiaaliturvamaksusta sen perusteella. Työnantaja voisi tehdä maksuvapautusvähennyksen heti sen palkanmaksukuukauden sosiaaliturvamaksusta, jona aloittamisilmoitus on jätetty verovirastolle.

Vapautuksen saisi kuitenkin aikaisintaan tammikuussa 2003 ja viimeisen kerran tammikuussa 2006 joulukuussa 2005 maksettavien palkkojen perusteella. Maksuvapautuksen enimmäismäärä olisi 30 000 euroa kultakin palkanmaksuvuodelta maksettavasta sosiaaliturvamaksusta.

Kokeilu pohjautuu sisäasiainministeriön Pohjois-Lappi-työryhmän työhön.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat