Kokeilu: Leikkauspotilas voi valita sairaalansa itse

Lokakuussa alkava kahden vuoden kokeilu koskee kiireetöntä leikkaushoitoa Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Vaasan seudun ja Päijät-Hämeen alueella.

Leikkauspotilaat voivat valita sairaalansa lokakuun alusta lähtien Lahti-Vaasa akselilla. Kolmen sairaanhoitopiirin ja yhden kuntayhtymän sopimus koskee kiireetöntä leikkaushoitoa. Noin miljoonan asukkaan alueella toimii yhteensä kahdeksan sairaalaa.

Kahden vuoden kokeilun odotetaan tasaavan sairaanhoitopiirien paineita hoitotakuusta, kun potilas voi siirtyä leikattavaksi sinne, missä kapasiteettia on. Arviolta 2500 potilasta tulee vaihtamaan sairaanhoitopiiriä.

Johtaja Göran Honga Vaasan sairaanhoitopiiristä kertoo, että mallilla on tarkoitus lisätä myös julkisen puolen kilpailua, mutta ei niinkään hinnalla, vaan toimitusajoilla ja laadulla.

Hongan mukaan valtaosa potilaista tulee valitsemaan itselleen lähimmän sairaalan. Osa taas vaihtaa sairaanhoitopiiriä pitääkseen leikkauksen salassa.

Kokemukset mallista muissa Pohjoismaissa ja Englannissa ovat kannustavia. Esimerkiksi Norjassa potilasjonot ovat lyhentyneet neljänneksellä ja hoidon laadun on katsottu parantuneen.

Vaasassa ja Etelä-Pohjanmaalla malli on ollut käytössä jo neljä vuotta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat