"Kokeile unikoulua ennen kuin parisuhde on murskana"

Vauvojen ja pikkulasten univaikeudet koskettavat melkein joka perhettä. Vasta julkaistussa kirjassa esitellään useita unikoulumenetelmiä pikkulasten univaikeuksien helpottamiseen. Kirjoittajat korostavat, että unikouluista ei ole lapselle haittaa, vaan ainoastaan hyötyä.

- Unikouluja pelätään turhaan. Erilaisia unikouluja on tutkittu kymmenissä tieteellisissä tutkimuksissa, eikä mitään haittavaikutuksia ole löydetty, sanoo Unihiekkaa etsimässä -kirjan toinen kirjoittaja, lääkäri Anna Keski-Rahkonen.

Hyötyjä sen sijaan on Keski-Rahkosen mukaan paljon.

- Erityisen merkittävä hyöty on ollut, että äitien masennus ja parisuhdeongelmat ovat vähentyneet. Lapsetkin ovat hyväntuulisempia, kun ovat nukkuneet hyvin.

Edes lapsen jättämisen yksin itkemään ei ole tutkimuksissa havaittu vaurioittavan lasta. Koska monet vanhemmat eivät pysty tähän huudatusunikouluun, sen lisäksi on kehitetty useita pehmeämpiä vaihtoehtoja.

Kirjan sanoma vanhemmille onkin, että unettomia öitä ei ole pakko sietää.

- Ei kannata odottaa siihen pisteeseen, että parisuhde on ihan murskana ja vanhempien hermot riekaleina. Joskus on lapsen etu, että äiti tai isä ajattelee vähän itseään, Keski-Rahkonen kannustaa.

Katso Anna-Stiina Toivosen juttu (Kymmenen uutiset 11.8.2011)

Lue myös:

    Uusimmat