Kokaiiniliigan jäsenille vankeutta Tampereella

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut vankeustuomiota kokaiinin salakuljetusjutussa.

Toinen päätekijä Moudassirou Maman sai törkeästä huumausainerikoksesta ja aiemmasta ehdollisesta rangaistuksestaan vankeutta yhteensä 4 vuotta ja 10 kuukautta. Hän oli vuosina 2008–2010 salakuljettanut yhteensä vajaan kilon verran kokaiinia Espanjasta Suomeen nielemällä aineen.

Mies oli myynyt ainetta Helsingissä ja Tampereella toisena päätekijänä olleelle Kari Alménille, joka oli kaupannut sitä eteenpäin. Myyjä sai vankeutta 4 vuotta 6 kuukautta.

Aineen grammahinta oli noin 125 euroa.

Kaksi vuotta ehdollista vankeutta sai nainen, joka oli välittänyt ainetta kahden päätekijän välillä. Lisäksi yksi kokaiinia välittänyt mies sai runsaan vuoden verran ehdollista.

Syytettyinä oli kaikkiaan 12 ihmistä, joista useimmat ostajia. Heidät tuomittiin pääosin sakkoihin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat