Koizumi: Bush suhtautuu P-Koreaan aiempaa myönteisemmin

Japanin pääministerin Junichiro Koizumin mukaan Yhdysvaltain presidentti George W. Bush suhtautuu Pohjois-Koreaan aiempaa myönteisemmin ja harkitsee vuoropuhelun aloittamista kommunistivaltion kanssa.

Bush on kutsunut Pohjois-Koreaa yhdessä Irakin ja Iranin kanssa osaksi "pahan akselia", joka havittelee joukkotuhoaseita.

Koizumi kertoi tänään Tokiossa, että Bush harkitsee Pohjois-Korean pudottamista pois vaarallisten maiden kolmikosta. Koizumi soitti eilisiltana Bushille kertoakseen Pohjois-Korean-matkastaan. Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Il vakuutti tiistaina Koizumille maansa noudattavan ohjuskoekieltoa ja maan ydinvoimaohjelmaa koskevia rajoituksia.

Koizumin mukaan Bush oli suhtautunut myönteisesti hänen ehdotuksiinsa suhteiden parantamisesta Pohjois-Koreaan ja luvannut vakavasti harkita asiaa. Pääministeri puhui japanilaisen televisioaseman haastattelussa.

Yhdysvallat harkitsee parhaillaan oman edustajan lähettämistä Pohjois-Koreaan avaamaan uudelleen neuvottelut. Yhdysvaltain edustajat seurasivat kiinnostuneina Koizumin vierailua odottaen merkkejä siitä, aikooko Kim Jong Il todella avata Pohjois-Koreaa ulkomaailmaan.

Koizumi antoi ymmärtää, että Japani saattaisi olla valmis lähettämään Pohjois-Koreaan ruoka-apua jo ennen maiden välisten suhteiden normalisointia. Japanilla ja Pohjois-Korealla ei ole diplomaattisuhteita.

-Mietin, pitäisikö meidän vain kääntää katseemme pois maan humanitaarisesta tilanteesta tekemättä mitään, Koizumi pohti. Hän sanoi aikovansa keskustella asiasta mm. Punaisen Ristin kanssa. Koizumi vakuutti myös Bushille, ettei Japani koskaan sallisi talousapunsa käyttämistä joukkotuhoaseisiin. Jotkut tarkkailijat ja Yhdysvaltain edustajat uskovat, että Pohjois-Korea saattaa käyttää ydinenergiaohjelmaansa ydinaseen kehittämiseen.

(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat