Koivurinnan ja Jääskeläisen lahjussyyte tarkentui

Turkulaisen kauppaneuvos Matti Koivurinnan ja Turun entisen verojohtajan Erkki Jääskeläisen lahjusjutun pitkä valmisteleva istunto päättyi tänään Turun käräjäoikeudessa. Pääkäsittely alkaa 4. toukokuuta. Istunnon aikana on valmistunut tarkennettu ja tiivistetty syytekirjelmä. Siinä Koivurintaa syytetään lahjomisesta ja kahdesta törkeästä lahjuksen antamisesta ja Jääskeläistä törkeästä lahjuksen ottamisesta. Jääskeläiseltä vaaditaan lahjoman arvona 200 000 markkaa.

Koivurintaa epäillään lahjuksien antamisesta Jääskeläiselle Matintalon kaupan yhteydessä ja kahden asunto-osakkeen kaupan yhteydessä. Jääskeläinen ei saa enää syytettä Matintalon kuvioista, koska hänet on niistä jo tuomittu.

Juttuun toiseksi syyttäjäksi nimetty valtionsyyttäjä Matti Nissinen valtakunnansyyttäjänvirastosta katsoo, että kyseessä on yksi rikos, jossa on kaksi osatekoa. Koivurinta ja Jääskeläinen kiistävät jyrkästi syytteet.

Nissinen katsoo, että Jääskeläisen ja Koivurinnan menettely horjuttaa veronmaksajien ja veronsaajien välistä luottamusta.
-Tosin tätä epäluottamusta on ilmeisesti entisestäänkin lisännyt tapauksen näkyvä käsittely eri tiedotusvälineissä jo ennen oikeudenkäyntiä, hän sanoo syytekirjelmässä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat