Koiralaumaa nälässä pitäneelle tuomio

Kymmeniä koiria nälässä pitänyt nainen tuomittiin Ylivieskan käräjäoikeudessa sakkoihin eläinsuojelurikkomuksesta.

Vuonna 1958 syntynyt nainen jätti kennelinsä 70 koiraa ruokkimatta ja hoitamatta. Koirat olivat olleet aliravittuja ja laihoja. Lisäksi koirien pitopaikan puhtaus ja turvallisuus oli laiminlyöty tyystin.

Oikeus hylkäsi syyttäjän vaatimuksen eläintenpitokiellosta. Oikeus katsoi, että tämän vuoden puolella nainen on huolehtinut koiriensa hoidosta hyvin, eikä eläinlääkäri ollut löytänyt tarkastuksessa mitään huomautettavaa.

Lisäksi oikeudessa tuomittiin vuonna 1978 syntynyt mies päiväsakkoihin ja viiden vuoden eläintenpitokieltoon. Hän oli laiminlyönyt 25 lehmän hoidon.

Oikeuden mukaan pihatossa olleet emolehmät ja vasikat olivat olleet polviin asti ulottuvassa lannassa ja virtsaliemessä. Tämän vuoksi nautojen jalkoihin ja vatsan alle oli kehittynyt lantapanssaria. Lantaa oli noussut myös eläinten ruokintapöydälle asti.

Ylivieskan käräjäoikeus käsitteli myös kolmatta eläinsuojelurikosta. Vuonna 1946 syntynyt nainen oli jättänyt hoitamatta siipikarjan sekä hevosen. Tuomioksi hän sai 60 päiväsakkoa sekä viiden vuoden eläintenpitokiellon.

Eläimet olivat olleet eristämättömässä ulkorakennuksessa. Rakennuksen lämpötila oli ajoittain laskenut niin alas, että eläinten juomavesi oli jäätynyt. Lisäksi hevonen oli joutunut olemaan pitkiä aikoja märässä ja lantaliejuisessa karsinassa.

Kolme erillistä tapausta olivat sattuneet Pohjois-Pohjanmaalla viime ja tänä vuonna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat