Koira pitää Haapajärven karhua kurissa

Metsästäjät ovat piirittäneet läpi yön aluetta, jossa Haapajärvellä haavoittunut karhu piileskelee. Jahdissa koko yön ollut Markku Felt kertoo, että karhun sijainti tiedetään tarkkaan koiran haukun perusteella.

Feltin mukaan nuori karhu kävi kertaalleen lähellä metsästäjien autoa. Kaadon esti kuitenkin pimeys. Luodin aiheuttamasta haavasta huolimatta karhu on koko ajan käyttäytynyt rauhallisesti.

Karhu haavoittui laillisessa karhunmetsästyksessä kello kahdeksan aikoihin sunnuntai-iltana. Sitä ei tiedetä, kuinka pahoin eläin on haavoittunut. Osuma on varmistettu verijälkien perusteella.

Karhu on piiritetty Nelostien lähelle noin kahdeksan kilometriä Haapajärven keskustasta Kärsämäen suuntaan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat