Koira katosi maan alle – haukku kuului, mutta koiraa ei näkynyt

Palomiehet ovat pelastaneet tänään syvälle kallionhalkeamaan juosseen mäyräkoiran Hirvensalmella Etelä-Savossa.

Koira ei päässyt kiipelistä omin avuin, eikä auttaminen tahtonut alkuun luonnistua paikalle hälytetyiltä ammattilaisiltakaan.

Koira oli juossut onkaloon jonkin pienen eläimen perässä. Haukku kuului maan alta, mutta haukkujaa ei pystytty paikallistamaan. Apu löytyi lopulta Mikkelin vesilaitokselta, josta saatiin viemäreiden kuvaamiseen tarkoitettu kamera.

Kameran avulla autettava löytyi. Koira houkuteltiin ja ohjattiin lopulta pitkällä riu'ulla ihmisten ilmoille.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen mukaan urakkaan kului reilut neljä tuntia.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat