Koira auttaa lasta oppimaan lukemista

Lukihäiriöstä tai esiintymisjännityksestä kärsivät lapset voivat saada apua ihmisen parhaalta ystävältä.

Tampereella kokeillaan lasten lukutunteja koirille.

Lue luppakorvalle -tunnilla kouluikäiset lukevat koiralle ääneen kirjaa. Yhdysvalloista lähtöisin oleva menetelmä on saanut suosiota eri maissa.

– Lapsen ei tarvitse jännittää, koska koira ei arvostele eikä kommentoi lukemista. Paikalla on myös koiran ohjaaja, mutta hän on kauempana omissa oloissaan, kertoo Ritva Hokka-Ahti Tampereen kaupunginkirjastosta.

Ideana on rohkaista esimerkiksi sellaisia lapsia, joilla on sanojen hahmottamisen ja ääntämisen ongelmia. Koiralle lukeminen sopii myös kaikille muille lapsille, joita halutaan kannustaa kirjojen pariin.

Lukukoirasta on saatu hyviä kokemuksia myös Helsingissä, jossa kuulijana on palvellut esimerkiksi Börje-koira.

Tunteja pidetään Tampereen pääkirjastossa torstaisin 31. tammikuuta alkaen. Kuulijoina on opaskoiria ja kennelpiirin kaverikoiria.

Tunnin aikana kaksi lasta ehtii lukea koiralle. Lukijoilta tarvitaan etukäteisilmoittautuminen ja vanhempien lupa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat