Kohutun Wikileaksin palvelin lymyilee kellaritiloissa Ruotsissa

Kohutun Wikileaks-paljastussivuston palvelin sijaitsee vanhassa väestönsuojassa Solnassa, kertoo Dagens Nyheter sivuillaan. Wikileaks on levittänyt Yhdysvaltain hallituksen pelkäämiä dokumentteja, joissa on ollut arkaluontoista tietoa mm. Afganistanin sotaan liittyen.

Sivustolle vuodettiin noin 90 000 salaista asiakirjaa, joista se julkaisi viime kuussa 70 000 saaden aikaan kuohuntaa Yhdysvalloissa ja sen ulkopuolella. Valkoinen talo yrittää puolestaan estää materiaalin leviämisen.

Kaiken kohun keskellä Wikileaks toimii Ruotsin perustuslakien suojassa. Dagens Nyheter kertoo tavanneensa kyseisen serveritilan avainhenkilön, 27-vuotiaan Mikael Viborgin. Aggregaatti puhalsi tilasta tietokoneiden lämmittämää kuumaa ilmaa. Lehti ei se paljasta palvelimien tarkkaa sijaintia julkisuudessa.

Wikileaks-vuoto Afganistanista

Turvallisuussyistä toimittajia ei päästetty tilaan, mutta heille näytettiin kuvia Wikileaksin palvelimista. Vaikka kohutut dokumentit leviävätkin ympäri maailmaa, välitetään suurin osa dokumenteista Ruotsin palvelimen kautta.

- On tärkeätä, että on tahoja, jotka tarjoavat palvelua myös "hankalammillekin" asiakkaille. Wikileaks otti meihin yhteyttä useita vuosia sitten, toteaa Viborg.

Viborgin mukaan hän ei ole palvelun tarjoamisella Wikileaksille ottanut henkilökohtaista riskiä.

- Asiakas on itse vastuussa, jos he tekevät jotakin väärää. Mitä Wikileaksiin tulee, kukaan ei ole lähettänyt minulle pyyntöä Wikileaksin palvelun sulkemiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat