Kohuttu Luther-säätiö vihki taas pappeja

Evankelis-luterilaisen kirkon helmoissa toimiva Luther-säätiö on jatkanut omien pastoriensa vihkimisiä tällä kertaa Kuopion ortodoksisen seurakunnan tiloissa. Noin vuosi sitten vihittiin neljä ensimmäistä pappia Suomessa.

Luterilainen kirkko ei ole halunnut antaa tiloja pappisvihkimyksille, koska se katsoo niiden olevan kirkkolain vastaisia. Luther-säätiö on perustettu vuonna 1999, ja se on rakentanut omia seurakuntiaan 22 paikkakunnalle. Piispana toimii Ruotsissa virkaansa vihitty Matti Väisänen, joka menetti pappisvirkansa Suomessa.

– Tässä ollaan tekemässä rinnakkaista rakennelmaa kirkon sisälle, mikä on vastoin kirkkolakia ja -järjestystä, sanoo piispainkokouksen teologinen sihteeri Jyri Komulainen. Piispainkokous sivusi aihetta tällä viikolla asettaessaan työryhmän, joka pohtii kirkon tilojen luovuttamista muille uskonnoille. Opas on luvassa ensi vuoden lopulla.

Komulaisen mielestä Luther-säätiö voisi perustaa oman kirkkokuntansa, kun se ei kerran pysty toimimaan kirkon rakenteissa.

– Nyt tähän skismaattiseen (eriseuraiseen) toimintaan joudutaan puuttumaan lain mukaan, vaikka sen kannatus onkin pieni.

Hänestä on ylitetty rajat, kun vihitään omavaltaisesti pappeja vastoin kirkkojärjestystä.

– Erillisenä kirkkona Luther-säätiö puolestaan voisi toimia haluamallaan tavalla, ja siihen voisi rakentaa ekumeeniset suhteet, hän sanoo.

Yleensä adventistien tiloissa

Myös ortodoksien keskuudessa Luther-vihkijäiset ovat nostattaneet kahta ilmaa. Metropoliitta Ambrosius toivoi kotimaa24 -kotisivuilla, ettei Kuopion ortodoksinen seurakunta luovuttaisi tilojaan vihkimenoihin. Arkkipiispa Leo puolestaan viestitti sihteerinsä välityksellä STT:lle, ettei halua lausua asiasta enää mitään.

– Kyseessä on seurakuntasali, ei kirkko, ja tämä on yksittäinen tapaus, tyytyi sihteeri Outi Vasko täsmentämään.

Useimmilla paikkakunnilla Luther-säätiö on pitänyt tilaisuuksiaan adventtikirkon tiloissa.

– Kuopiossa heidän salinsa vihkijäistapahtumaan olisi ollut liian pieni, ja siksi käännyimme ortodoksiseurakunnan puoleen, sanoo säätiön dekaani Esko Murto.

Hän ei näe tilakysymyksessä mitään kannanottoa kirkollisiin tai opillisiin kysymyksiin.

– Kyseessähän on seurakuntasali eikä kirkko, hän täsmentää.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat