Kohurahoittaja Merisalolle töitä KMS-tutulta

Vaalirahakohusta tutuksi tullut Nova Groupin Arto Merisalo on aloittanut uusissa työtehtävissä.

Ilta-Sanomien mukaan Merisalo tekee alihankintatöitä Motonet-ketjun entisen omistajan Lauri Juntusen omistaman Virsseli Oy:n kanssa. Myös Juntusen nimi on noussut esiin vaalirahoituskohun myötä – hän on yksi Kehittyvien maakuntien Suomi (KMS) -yhdistyksen rahoittajista.

Ilta-Sanomien haastatteleman Juntusen mukaan Virsseli Oy on vasta toimintaansa käynnistämässä oleva yritys. Hän korostaa, että Merisalon yritys tekee Virsseli Oy:lle alihankintatyötä, mutta Merisalo ei ole Virsseli Oy:n palveluksessa.

- Hän ei ole missään nimessä yritykseni palveluksessa, vaan hän tekee alihankintatyötä oman yrityksensä lukuun, Juntunen kommentoi lehdelle.

Merisalo kertoo keskittyvänsä alihankkijana itselleen tuttuun alaan eli kiinteistökehitykseen.

Merisalo oli tänä syksynä vajaan kuukauden ajan vangittuna, kun Nova Kiinteistökehityksen toimet olivat poliisin esitutkinnassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat