Kohupappi Markku Koivisto ehdolla Tampereen piispaksi

Tuomiokapituli pelkää piispanvaalien karnevalisoitumista. Kapituli muistuttaakin, että piispanvaalissa äänioikeutettujen joukko on tarkoin rajattu.

Vielä viime keväänä pappisoikeutensa menettämässä ollut kohupastori Markku Koivisto pyrkii Tampereen hiippakunnan piispaksi maaliskuussa järjestettävissä piispanvaaleissa.

Omaa hengellistä yhteisöään Nokia Missiota luotsaavan Markku Koiviston vaalikampanja käynnistyi tällä viikolla. Suunnitteilla on kaikelle kansalle tarkoitettuja toritapahtumia sekä suoramarkkinointia kirjein, kirjoin ja puhelimitse.

Tuomiokapituli pelkää Koiviston kampanjoinnin karnevalisoivan piispan valintaa. Kapituli muistuttaa, että kyseessä on tarkasti rajatulle äänestäjäkunnalle suunnattu vaali.

Tampereen tuomiokapitulin lakimiesasessori Leevi Häikiön mukaan Koiviston kannattajien tulisi muistaa, että kyse on julkisyhteisön viranhaltijan valitsemisesta, ei massakokousten sarjasta sielujen pelastamiseksi.

- Jouduimme heti ehdokasasettelun tultua julki tällä viikolla jäähdyttelemään Koiviston innokasta kampanjaväkeä. Seurakuntien kirkkoherrat ovat kokeneet hänen kannattajiensa yhteydenotot ahdistavina, kertoo Tampereen tuomiokapitulin lakimiesasessori Leevi Häikiö.

Piispanvaalissa äänioikeutettujen joukko on tarkoin rajattu. Äänestää voivat ainoastaan papisto sekä seurakuntien valtuuttamat maallikkovalitsijat. Äänioikeutettuina on 501 pappia ja saman verran maallikoita.

Markku Koiviston lisäksi Tampereen hiippakunnan piispaksi on ehdolla viisi muuta ehdokasta.

Vaalien ainoa naisehdokas on Lapuan hiippakunnan hiippakuntasihteeri Eija Harmanen.

Lue myös:

    Uusimmat