Kohupappi jättää pappisviran ja perustaa oman kirkon

Nokia Mission kiistelty johtaja Markku Koivisto aikoo jättää pappisviran, erota luterilaisesta kirkosta ja perustaa oman kirkkokunnan.

Järjestön toimistopäällikön Markus Korhosen mukaan uusi kirkko on määrä perustaa elokuussa.

- Nokia Mission herätyskokouksissa on paljon ihmisiä tullut uskoon, mutta monet heistä eivät ole löytäneet muista yhteisöistä hengellistä kotia. Meillä taas ei ole ollut mahdollisuutta tarjota ehtoollista eikä kastetta, selvittää Korhonen.

Korhosen mukaan Nokia Missio ja perustettava kirkkokunta toimivat jatkossa rinnakkain. Herätysjärjestön johdossa on sekä luterilaisia että vapaiden suuntien edustajia.

Nokia Mission juuret ovat herätyskokouksissa, joita alettiin pitää Nokialla parikymmentä vuotta sitten. Markku Koivisto oli silloin Nokian kirkkoherrana, mutta jätti tehtävän vuonna 2002. Liike kasvoi ja laajeni, ja sen kokoontumispaikaksikin tarvittiin suuriin tapahtumiin tarkoitettu halli.

Samalla Nokia Missio joutui yhä jyrkemmin vastakkain luterilaisen kirkon kanssa. Opillisista erimielisyyksistä oleellisimpiin kuuluu se, että liikkeen piirissä kerrotaan kastetun uudelleen sellaisia henkilöitä, jotka on jo kastettu lapsena. Nokia Missiota arvostellaan myös kritiikittömästä hurmoksellisuudesta.

Markku Koivisto on kaksi kertaa pidätetty väliaikaisesti pappisvirasta. Lisäksi hän on kerran saanut Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulilta huomautuksen.

Tampereen piispan virkaa Koivisto kuitenkin tavoitteli. Hän putosi ensimmäisen vaalikierroksen jälkeen, jolla hän sai 66 ääntä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat