Kohuanimaatio voitokas Tampereella

Katariina Lillqvistin kohuttu animaatio Uralin perhonen on voittanut parhaan kotimaisen animaation sarjan Tampereen kansainvälisillä elokuvajuhlilla.

Elokuvajuhlien pääpalkinto myönnettiin kanadalaiselle animaatiolle Madame Tutli-Putlille. Sadunomaisen elokuvan ovat ohjanneet Chris Lavis ja Maciek Szczerbowski. Tuomariston mukaan heidän työnsä on harvinainen elokuvataiteen mestariteos.

Madame Tutli-Putli sai jättipotin, sillä se palkittiin myös parhaana ulkomaisena animaationa sekä yleisön suosikkina kansainvälisessä kilpailussa. Animaatiossa rouva nousee yöjunaan ja huomaa joutuneensa mystiseen seikkailuun, jossa tosi ja kuviteltu sekoittuvat toisiinsa.

Kanadalainen animaatio Madame Tutli-Putli

Kotimaisen kilpailun yli 30-minuuttisten elokuvien pääpalkinnon voitti Selma Vilhunen elokuvallaan Ponitytöt, jota varten ohjaaja seurasi hevostallin elämää lähes kolmen vuoden ajan.

Kotimaisten alle 30-minuuttisten sarjan päävoiton vei Mazdak Nassir fiktiollaan High Hopes, joka kuvaa keksijäparin hämärää visiota kasvattaa lapsestaan lentotaitoinen.

Kaikki kolme pääpalkintoa ovat arvoltaan 5000 euroa. Kilpailujen rahallisesti suurimman eli 10 000 euron Risto Jarva -palkinnon sai Kiti Luostarisen dokumentti Palnan tyttäret. Elokuvassa kuvataan koskettavasti pienen adoptiotytön maailmaa.

Lillqvistin animaatio paras seitsemästä kotimaisesta

Tuomariston mukaan Katariina Lillqvistin Uralin perhonen on kauniisti nukkeanimaation perinnettä ja ilmaisua kunnioittava teos, jossa vanha pispalalaisballadi muuntuu näkemykseksi ihmisen yksinäisyydestä.

Paras kotimainen animaatio palkittiin toista kertaa. Voittaja valitaan kaikista kotimaisten kilpailusarjojen animaatioista, joita oli tänä vuonna seitsemän.

Kaikkiaan kotimaisessa kilpailussa oli mukana 39 filmiä ja kansainvälisessä kilpailussa 74 elokuvaa 45 maasta.

Ulkomaisia makupaloja

Kansainvälisen kilpailun parhaaksi fiktioksi valittiin sveitsiläisen Tobias Nöllen René, joka kertoo satiirisesti yksinäisen miehen putoamisesta yhteiskunnan rattailta.

Parhaana dokumenttina palkittiin Meklari, jonka ovat ohjanneet Pim Zwier ja Marc Schimidt Alankomaista. Valtavien työkoneiden myyjäisiä rytmittää huutokauppiaan hypnoottinen laulu.

Eurooppalaiselle elokuvalle annettavan UIP-palkinnon sai groteskin hurmaava animaatio Pearcen siskokset, jonka ohjaaja on Luis Cook Iso-Britanniasta.

Kokeellisten elokuvien Lab10-kilpailun voiton vei englantilainen Mark Simon Hewis elokuvallaan Elämäni Zoetroopissa.

Kotimaiset dokumentit häikäiseviä

- Suomalaisten yli puolituntisten dokumenttien laatu on häikäisevän korkea, toteaa Kari Paljakka kotimaisen kilpailun tuomaristosta.

Suomalaisissa aiheissa korostuivat vanhemmuuden, lapsuuden ja kasvamisen kysymykset sekä ihmisoikeudet.

Erikoispalkinnon lyhyiden kotimaisten sarjassa sai animaatio Kaukosaaren kirous, jonka takana on taiteilijanimi Chrzu. Yli puolituntisten sarjassa erikoispalkinnon sai Elina Hirvosen ohjaama Paratiisi - kolme matkaa tässä maailmassa.

Lue myös jutut:

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat