Kohu lentokoneeseen pyrkineen aikeista jatkuu

Tänään Ruotsissa julkisuuteen levisi tieto, jonka mukaan maan hallitus olisi kehottanut turvallisuuspoliisia vaientamaan lentokentällä pidätetyn miehen tapauksesta nousseen kohun. Ruotsin oikeusministeri kuitenkin kiistää hallituksen antaneen tutkijoille mitään ohjeita.

Oikeusministeri Tomas Bodströmin mielestä asia voi kuitenkin olla vakava. Ruotsin hallitus onkin informoinut kaikkien puolueiden johtajia tilanteesta. Keskustelujen sisältö on salainen.

Västeråsissa pidätettynä olevan epäillyn vangitsemisesta on tarkoitus päättää huomenna.

Mies kiistää kaappausaikeet

Myös ladatun pistoolin kanssa matkustajakoneeseen yrittänyt ruotsalaismies kiistää suunnitelleensa koneen kaappaamista.

-Hän sanoo, ettei hänellä ole mitään tekemistä kaappausten tai terrorismin kanssa, kertoi miehen asianajaja Nils Uggla brittiläisen Sky-uutiskanavan haastattelussa.

29-vuotias mies pidätettiin viime torstaina, kun hän oli lähdössä lennolle Västeråsista Britanniaan. Ugglan mukaan 29-vuotias myöntää yrittäneensä viedä pistoolin matkustajakoneeseen. Uggla sanoi kuitenkin, ettei hän voi paljastaa, miksi miehellä oli ollut pistooli.

Uutistoimisto Reuters kertoi eilen, että 29-vuotias aikoi kaapata koneen ja ohjata sen törmäämään Yhdysvaltojen suurlähetystörakennukseen jossakin Euroopassa. Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon edustaja Margareta Linderoth kiisti Reutersin tiedot. Hänen mukaansa ne ovat "tuulesta temmattuja".

Ruotsalaisten tiedotusvälineiden mukaan pidätetty 29-vuotias on entinen rikollinen, joka on kääntynyt hartaaksi muslimiksi. Hän on ollut lentäjäkoulutuksessa Yhdysvalloissa. Mies on Ruotsin kansalainen, ja toinen hänen vanhemmistaan on ruotsalainen ja toinen tunisialainen.

(MTV3-STT-Reuters-TT)

(Kymmenen uutiset (01.09.2002).

Lue myös:

    Uusimmat