Kohu kondomiautomaatista Vatikaanin naapurikoulussa

Italiassa on herännyt kiivas keskustelu roomalaisen yläkoulun päätöksestä asentaa kondomiautomaatteja oppilaitoksen vessoihin.

Koulu sijaitsee aivan Vatikaanin naapurissa Keplerin asuinalueella. Kyseessä on ensimmäinen italialaiskoulu, josta oppilaiden on mahdollista hankkia ehkäisyvälineitä.

Rooman piispa, kardinaali Agostino Vallini pitää tilannetta huolestuttavana. Hänen mukaansa kondomiautomaatit koulun vessoissa viestivät sitä, että ”seksuaalisuutta väheksytään.”

Myös Rooman kaupungin lääkäriliiton johto on tuominnut oppilaitoksen toimet jyrkästi.

- Tällä halutaan viestiä, että kouluissa voi harrastaa seksiä, toteaa liiton johtaja Mario Falconi The Guardian –lehden mukaan.

Keplerin koulun johto aikoo kuitenkin pysyä vakaasti päätöksensä takana. Koulun rehtori Antonio Panaccione on itse asiassa kehottanut muitakin italialaiskouluja hankkimaan kondomiautomaatteja oppilaidensa käyttöön.

Tukensa koulun kondomihankkeelle on antanut myös Italian opiskelijaliitto. Liiton antamassa julkilausumassa todetaan, että "asiasta voisi nousta vain Italiassa tällainen kohu."

- Oppilaiden on mahdollista hankkia kondomeja valtaosassa länsimaisista yläkouluista sekä Yhdysvalloissa, liitto muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat