Kohu Kevan Ailuksen ympärillä paisuu

Kuntien eläkevakuutuksen hallitus on kutsuttu ylimääräiseen kokoukseen perjantaiaamuksi Kevan johdon asunto- ja autoedusta nousseen kohun vuoksi.

Kevan hallituksen nykyinen puheenjohtaja Laura Räty (kok.) pitää tilannetta erittäin harmillisena.

– Tietysti huolestunein mielin, koska Keva eikä mikään muukaan julkinen toimija kaipaa tämäntyyppistä julkisuutta.

Räty on pyytänyt kohdennettua tilintarkistusta Kevan luontaiseduista ja pyytänyt myös sisäistä tarkastusta käymään prosessin läpi. Räty vaatii myös, että Kevan toimiva johto tutkii hankintalainsäädännön noudattamisen autojen kilpailutuksessa.

Helsingin Sanomien mukaan Kevan toimitusjohtaja Merja Ailus on maksanut kahdesta työsuhdeasunnostaan liian pientä veroa. Ailuksen mukaan kyse on ollut hallinnon tekemästä inhimillisestä virheestä. Ailuksen asuntokaupat hyväksyi Kevan silloinen hallituksen puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok.). Keva hankki toimitusjohtajalleen ensin 1,3 miljoonan euron arvoisen työsuhdeasunnon toukokuussa 2010 ja sen jälkeen uuden 1,1 miljoonaa maksaneen asunnon loppukesällä 2012.

Kevan mukaan työsuhdeauton kilpailutus on hoidettu vakiintuneen käytännön mukaan. Keva on pitänyt hankinnan arvona maksettua välirahaa ja tällöin se on jäänyt alle hankitalain määrittämän 30 000 euron. Ailuksen auto oli erikoisvarusteltu BMW.

Ailuksen asunto- ja autoetuja on käsitelty jo Kevan hallituksen edellisessä kokouksessa.

– Jo viime viikon hallituksen kokouksessa sovittiin toimitusjohtaja Merja Ailuksen esityksestä, että luontaisetujen säännöt laitetaan kuntoon, Räty kertoo MTV Uutisille.

Rädyn mukaan julkisessa organisaatiossa on tärkeää, että lakeja ja asetuksia noudatetaan, mutta myös eläkejohtajien kohtuullisen näkökulma on vähintään yhtä tärkeä.

– Kun puhutaan julkisesta toimijasta eli Kevasta myös kohtuullisuuden näkökulma on tärkeä ja se pitää olla esillä. Ei nämä koskaan hyviä asioita ole. Nyt on tietenkin tärkeää, että asia käydään perin pohjin läpi, jotta ei jää sellaista kuvaa, ettei asioihin puututtaisi ja niille tehtäisi jotain.

MTV Uutisten tietojen mukaan myös Kuntien eläkevakuutuksen johdon edustuskulut tutkitaan.

MTV Uutiset ei tavoittanut toimitusjohtaja Merja Ailusta kommenttia varten, koska hän on työmatkalla Qatarissa.

Lue myös:

    Uusimmat