Kohu Irakin uraanikauppaväitteistä seuraa liittouman johtajia

Kohu Yhdysvaltain ja Britannian käyttämistä vääristä tiedustelutiedoista ei läytä laantumisen merkkejä.

Yhdysvaltain ja Britannian käyttämistä vääristä tiedustelutiedoista syntynyt kohu ei näyttänyt laantuvan tänään, vaikka CIA:n johtaja otti syyt virheestä niskoilleen.

Britannian ulkoministeri puolusti vielä hallituksensa toimintaa, vaikka Valkoinen talo onkin myöntänyt tehneensä virheen. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n johtaja George Tenet rauhoitti kohua sanomalla eilen, että hän hyväksyi tammikuussa Bushin puheen, jossa väitettiin Irakin yrittäneen ostaa uraania Nigeristä.

Myöhemmin on käynyt ilmi, että CIA tiesi jo tuolloin väitteiden perustuvan väärennettyihin asiakirjoihin. Yhdysvallat ja Britannia väittivät uraanikauppa-asiakirjojen todistavan, että Irak valmistelee ydinaseiden rakentamista. Tämän ilmoitettiin olevan yksi syy sille, että maat päättivät hyökätä Irakiin.

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush sanoi tänään luottavansa kohusta huolimatta yhä maansa keskustiedustelupalvelun johtajaan George Tenetiin.

Britannia puolustaa muistiotaan

Britannian ulkoministeri Jack Straw sanoi lauantaina, että Britannian päätös käyttää väitettä uraanikaupoista perustui luotettavaan tietoon. Uraanikaupat mainittiin muistiossa, jolla perusteltiin hallituksen halua hyökätä Irakiin, Straw'n mukaan päätöksen takana oli tiedustelutietoa, jota Britannia ei antanut Yhdysvalloille. Hän myönsi CIA:n esittäneen epäilyjä tietojen paikkansapitävyydestä.

Straw'n lausunto herätti heti Britanniassa epäluuloa, koska Valkoinen talo kutsui tällä viikolla uraanikauppasyytösten levittämistä virheeksi. Britanniassa kiisteltiin vastikään myös yleisradioyhtiö BBC:n esittämästä väitteestä, että maan hallitus olisi käyttänyt sodan kynnyksellä myös muita epävarmoja tiedustelutietoja ja kaunistellut raporttejaan, jotta hyökkäys Irakiin näyttäisi oikeutetulta. Hallituksen toimia tutkinut komitea totesi maanantaina, ettei maata johdettu harhaan.

Tenet: Bush ei voinut tietää väärennöksistä

Tenetin mukaan Bush ei voinut tietää, että väite uraanikaupoista ei pitänyt paikkaansa. -Presidentillä oli syytä olettaa, että hänelle esitetty teksti oli luotettavaa, Tenet sanoi perjantaina. -Viittausta Irakin uraanikauppoihin ei olisi pitänyt sisällyttää tekstiin. Minä olen vastuussa hyväksymisprosessista, hän jatkoi.

Valkoisen talon tiedottaja Ari Fleischer sanoi kohun olevan myrsky vesilasissa ja oli huolissaan siitä, että tärkeämmät asiat jäävät sen varjoon. Presidentti Bush kieltäytyi alusta asti ottamaan vastuuta puheessa esitetyistä väitteistä, jotka ovat käynnistäneet Yhdysvalloissa uudelleen keskustelun Irakin sodan oikeutuksesta. Hän ei kanna kaunaa Tenetille. -Minä luotan George Tenetiin, luotan CIA:ssa työskenteleviin miehiin ja naisiin, Bush sanoi vierailullaan Nigeriassa. Bush uskoi Irakin sodan perusteluista nousseen kohun olevan nyt ohi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Seitsemän uutiset 12.07.2003).

Lue myös:

    Uusimmat