Kohtelias murtovaras vei tuhansien edestä elektroniikkaa – riisui silti kenkänsä sisään tullessaan ja lukitsi oven lähtiessään

Kohtelias murtovaras varasti tuhansien dollarien edestä elektroniikkaa – otti silti kiltisti kenkänkä pois sekä sulki oven lähtiessään 1:26
CNN: Varas pääsi sisälle taloon murtauduttuaan ensin autoon.

Yhdysvalloissa Wisconsinissa mies murtautui autotallin kautta pariskunnan kotiin ja varasti tuhansien dollarien edestä elektroniikkaa sekä auton.

Murtovaras oli kuitenkin niin kohtelias, että otti kenkänsä pois sisälle mennessään ja lähtiessään hän sulki autotallin oven.

Talossa asuva Alex kertoo, että varas murtautui taloon heidän autonsa kautta.

– Hän onnistui murtautumaan minun autooni, josta hän sai autotallin oven avaajan. Sitä kautta hän pääsi sisälle taloon.

Sisälle päästyään mies otti kenkänsä pois ja kävi läpi talon kaikki kolme kerrosta.

Pariskunta nukkui koko ryöstön ajan

Talossa asuva pariskunta oli makuuhuoneessa nukkumassa ryöstön ajan. Varas vei myös iPadin makuuhuoneen vessasta.

– Hän oli kirjaimellisesti noin metrin päässä sängystämme. Uskomatonta ja todella pelottavaa. Onneksi emme heränneet, koska valvontakameravideon perusteella näyttää siltä, että hänellä oli ase, Alex kertoo.

Varas lastasi saaliinsa Alexin vaimon autoon ja ajoi tiehensä. Kohtelias käytös kuitenkin jatkui, sillä varas sulki autotallin oven lähtiessään.

Alexin mukaan he pitävät tästä lähtien myös autotallin ja talon välisen oven lukittuna, sekä autotallin oven avaajan sisällä talossa.  

Lue myös:

    Uusimmat