Kohtaloa vai silkkaa sattumaa? Love Island Suomi -pari tapasi jo ennen kilpailun alkamista

Love Island Suomi -saarella kilpailijat etsivät itselleen rakkautta muiden kilpailijoiden joukosta. Saattaa olla, että kohtalo toi Nellin ja Samin saarelle löytämään toisensa uudelleen.

Love Island -villaan saapui viime viikolla uusi kilpailija Nelli, joka vei aiemmin saapuneen Samin treffeille. Treffeillä pari vaihteli pitkiä katseita ja parinvalinnassa Nelli nappasi Samin itselleen. 

Maanantain jaksossa paljastui, että Sami ja Nelli ovat tavanneet jo aikaisemmin Nellin työpaikalla. Jaksossa Nelli kertoo, että  Samin mukaan Nellin työskennellessä kylpylähotellin allasbaarissa, oli Sami saapunut sinne kavereidensa kanssa. 

– Seuraavana päivänä Sami oli tullut takaisin kylpylään minun takiani. En itse ollut silloin töissä, Nelli harmittelee jaksossa. Aura arvelee, että kyseessä on kohtalo.

– Sami kertoi, että he olivat tulleet juttelemaan minulle ollessani tiskillä, mutten muista mitään, Nelli kertoo ja tunnustaa, että ihastusta on ilmassa.

Kohtaloa tai ei, saattaa luvassa olla yksi Love Island Suomen romanttisimmista rakkaustarinoista. 

Love Island Suomi Subilla ja Katsomossa maanantaisin klo 21 ja ti–la klo 22.

Lue myös:

    Uusimmat