Kohl tapasi Jeltsinin

Saksan liittokansleri Helmut Kohl uskoo, että kiista läntisen sotilasliiton Naton laajentumisesta ratkeaa tämän vuoden kuluessa. Kohl tapasi tänään Venäjän presidentin Boris Jeltsinin tämän maaseutuasunnossa Moskovan lähellä.

Jeltsin sanoi tapaamisen jälkeen, että hän on valmis jatkamaan keskusteluja Naton laajentamisesta. Jeltsin, joka Kohlin mukaan vaikutti hyväkuntoiselta ja pirteältä, hyväksyi myös kutsun vierailla Saksassa huhtikuussa.

Jeltsinin tiedottajan Sergei Jastrzhembskin mukaan Jeltsin ja Kohl päättivät jatkaa Naton kaavaillusta laajentumisesta syntyneiden erimielisyyksien ratkomista. Venäjä on ilmoittanut vastustavansa kiivaasti suunnitelmia, joiden mukaan Puolasta, Tshekistä ja Unkarista tulisi Naton jäseniä.

Liitokansleri Kohl sanoi tapaamisen jälkeen uskovansa, että Nato-kiistaan löytyy ratkaisu tämän vuoden kuluessa.
-Uskon, että löydämme järkevän ratkaisun, joka mahdollistaa Naton laajentumisen (Itä-Eurooppaan) ja samaan aikaan kunnioittaa kaikkien osapuolten turvallisuusetuja, sanoi Kohl.

Kohl kertoi, että kolmituntisessa tapaamisessa nousi esille "muutamia ajatuksia", joista hän aikoo lähipäivinä keskustella puhelimessa mm. Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin kanssa.

Vanhat epäluulot eivät hellitä

Kohl painotti jälkeenpäin toimittajille, ettei Nato-maiden aikomuksena ole suinkaan "vyöryttää Naton valta- ja sotakoneistoa Venäjän rajoille". Kaikki osapuolet haluavat hänen mukaansa lujittaa rauhaa. Hän myönsi kuitenkin, että kylmän sodan aikaista epäluuloa on vielä paljon ilmassa.

Jastrzhembskin mukaan Jeltsin ja Kohl olivat kumpikin tyytyväisiä Zavidovossa järjestettyyn tapaamiseen, jonka keskeisiä aiheita olivat maiden väliset suhteet sekä Euroopan turvallisuus, eritoten Naton laajentuminen.

Kohl on ensimmäinen länsijohtaja, joka on tavannut Jeltsinin tämän marraskuisen sydänleikkauksen jälkeen. Tarkkailijat arvelivat ennen tapaamista, että Venäjä on kovista puheistaan huolimatta hyväksynyt ajatuksen Naton laajentumisesta, mutta haluaa saada vastineeksi joukon myönnytyksiä mm. talouden saralla.

Ranskan presidentti Jacques Chirac matkustaa Moskovaan lännen johtajista seuraavana myöhemmin tässä kuussa. Maaliskuussa Jeltsinin ja Clintonin on määrä tavata Yhdysvalloissa. Myös Britannian pääministerillä John Majorilla on kutsu saapua Moskovaan, mutta vierailun ajankohdasta ei ole vielä päätetty.
(STT-Reuter-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat