Kohl haluaa puolittaa Saksan työttömyyden

Liittokansleri Helmut Kohl uskoo Saksan talouskasvun kiihtyvän ja työttömyyden kasvun taittuvan tänä vuonna. Kohl sanoi tänään Saksan liittopäiville, että työttömyyden puolittaminen vuosisadan loppuun mennessä on yhä hallituksen tavoite.

Kohlin mukaan Saksan talouden odotetaan kasvavan tänä vuonna 2,5 prosenttia, kun kasvu viime vuonna oli vain 1,4 prosenttia. Kohl perusti odotuksensa maailmantalouden näkymiin ja Saksan markan kurssin korjaantumiseen.

Liittokansleri vahvisti, että Saksan hallitus uskoo yhä tavoitteeseensa puolittaa työttömyys vuosisadan loppuun mennessä. Hän arveli, että työttömien määrä nousee keväällä huippuunsa noin 4,1 miljoonaan ja että työttömyys kääntyy loppuvuodesta laskuun. Kohl arvosteli saksalaisia liiasta ylitöiden tekemisestä. Hänen mukaansa maassa vuosittain tehtävät 1,8 miljardia ylityötuntia ovat liikaa.

Kohlin mukaan ei voida jättää huomiotta myöskään sitä, että naisten ja siirtolaisten määrä työmarkkinoilla on lisääntynyt.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat