Kodintekniikan toimitukset kaupalle kasvussa

Televisiot ja dvd-soittimet kävivät tammikuussa edelleen hyvin kaupaksi. Kaiken kaikkiaan kodintekniikkaa toimitettiin kauppoihin tammikuussa 89 miljoonan euron arvosta, jossa kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan oli 30 prosenttia.

Elektroniikan tukkukauppiaiden mukaan tammikuussa kauppoihin toimitettiin lähes 28 000 televisiota eli reilu kolmannes enemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Laajakuvatelevisioiden osuus toimituksista oli hieman yli puolet.

Dvd-soitinten osuus tammikuun toimituksista kolminkertaistui vuodentakaisesta reiluun 10000 laitteeseen. Koko viime vuoden aikana dvd-soittimia myytiin Suomessa noin 87000 yhteensä 15,6 miljoonalla eurolla. Myös digisovittimille povataan tälle vuodelle selviä kasvunäkymiä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat