Knesset hyväksyi Sharonin hallituksen

Israelin parlamentti on hyväksynyt viime yönä pääministeri Ariel Sharonin uuden oikeistolaisen hallituksen.

Äänestykseen osallistuneista 114 kansanedustajasta 66 kannatti ja 48 vastusti uuden hallituksen muodostamista. Sharonin likud-puolueen johtamalla hallituskoalitiolla on 120-paikkaisen parlamentin, knessetin, paikoista 68.

Suurin osa uuden hallituksen ministereistä vannoi virkavalansa äänestyksen jälkeen. Likudin lisäksi hallitukseen kuuluvat keskustalainen shinui-puolue, oikeistolainen kansallinen uskontopuolue NRP ja äärioikeistolainen kansallinen unioni.

Puolueet pääsivät hallitussopuun keskiviikkona. Hallituksen lopullinen ministerilista varmistui kuitenkin vasta eilen, kun entinen pääministeri ja ulkoministeri Benjamin Netanyahu suostui lopulta ottamaan vastaan valtiovarainministerin salkun.

Israelin uuden hallituksen odotetaan tiukentavan Israelin kantaa Lähi-idän rauhaan. Kaikkein ankarinta linjaa ajaa kansallinen unioni. Osa sen johtajista olisi valmiita ajamaan palestiinalaiset pois Länsirannalta.

Palestiinalaisten itsehallinnon edustajien mukaan tiellä kohti rauhaa ei Israelin uuden hallituksen kanssa ole edellytyksiä edetä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat