Klovnit ampuivat ex-huumepomon Meksikossa

Klovneiksi pukeutuneet asemiehet ampuivat entisen huumekartellin päällyshahmon lastenkutsuilla Meksikossa. Viranomaiset tiedottivat asiasta lauantaina.

Ampumavälikohtaus osui keskelle perhetapahtumaa San Lucasin turistikohteessa Baja Californian niemimaalla. AFP:n lähteiden mukaan ampujat olivat naamioituneet klovneiksi. Syyttäjän mukaan pidätyksiä ei ole tehty.

Uhri, 63-vuotias Francisco Rafael Arellano Felix oli vanhimpana veljenä yksi sukunsa pyörittämän huumekartellin päämiehistä. Tijuanasta käsin toiminut kartelli hallitsi Meksikon ja Kalifornian välistä huumeliikennettä 1990-luvulla.

Nykyisellään Arellano Felixin kartelli on heikolla tolalla, koska useimmat veljeksistä ovat joko vankilassa tai kuolleita. Myös sisäinen taistelu heikensi tilannetta. Yksi veljeksistä kuoli yhteenotossa poliisin kanssa 2002 ja kolme muuta on suljettuna vankiloihin Yhdysvalloissa.

Vuodesta 2008 vapaalla jalalla olleen Francisco Rafaelin kohtaloksi epäillään kostoa tai maksamattomia velkoja. Asiantuntijan mukaan hän oli todennäköisesti jättänyt huumebisneksen taakseen.

(MTV3–AFP)

Lue myös:

    Uusimmat